Voi hitto. Oma tietokone on ollut poissa käytöstä pian puoltoista kuukautta. Näytönohjaimen tilaushässäkkä on ollut uskomattoman hankalaa. Mulle alkaa riittää. Pitikin ryhtyä tilailemaan netin kautta, muka halvempaa kuin suoraan liikkeestä. Kyllä on tullut kalliiksi sekin, kun maksaa laajakaistamaksua ihan turhaan. Ja siitä aiheutunutta mieliharmia ei voi hinnoitella.

Viime kesänä hankittu kallis, mutta niin mieleinen kamerakin temppuilee. Hitto. Jo toisen kerran se lähetettiin korjaukseen kuukauden sisällä. Sama vika uusiutui. Jos vielä toistuu, alan kyllä vaatia uutta kameraa tilalle. Ei viitsisi tätä. Ei jaksaisi. Mitätöntä harmiahan tämä tietenkin on ja koneita ne vaan on. Ei ole kyse sairaudesta, ei kuolemasta. Mutta pitemmän päälle rassaa mieltä mokoma rumba ja sompailu. Rutiinit, asioiden pysyvyys, samanlaisuus ja toistuvuus olisi tärkeää minun ahdistuneelle mielelleni. Ei jaksaisi "hoitaa asioita". Ei jaksaisi esittää reipasta asiakasta, joka käy tekemässä reklamaatioita viikon, kahden välein.

Tämä plokittelu on ollut minulle yksi tärkeä reitti helpottaa oloani. Kamerastani olin ylpeä. Ja kuvista joita sillä aikaan sain. Tämä on niin tätä. Jos löydän jotakin omaa ja kivaa, niin tottakai se menee ihan v****ksi.

Uppoudun itsesääliin. Siinä jotain todella omaa ja minunlaistani.