Viime aikoina olen voinut todella huonosti. Ahdistus ja stressi on tuntunut ihan fyysisenä kipuna. Rintaa puristaa, niskaa polttaa, hartiat on ihan jumissa. Ihottuma, joka ilmenee minulla ainoastaan äärimmäisessä stressitilassa on putkahtanut pintaan. Edellisestä kerrasta on jo vuosia. Pitäisi päästä lääkäriin, ihottumaan on tepsivä lääke, en vain saa varattua aikaa...

Ulkomaan matkani jälkeen emme miehen kanssa oikeastaan ole vaihtaneet sanaakaan. Viime perjantaina olin lähdössä työpaikan illanviettoon. Ja mitä ihmettä, 10 min ennen lähtöäni mies sai suunsa auki ! Mitään rakentavaa keskustelua siitä ei syntynyt. Ajoitus oli miehen taholta mitä huonoin. Minä olin juuri lähdössä ja lapset kotona kuulemassa "keskustelumme". Sitä samaa sitä samaa. Syytteli minua laiskuudesta ja siitä, että en ole hyvä "perheenäiti". Oli sitä mieltä, etten lähde yhtään minnekään. Veti siihen, tapansa mukaisesti kaikenmoiset vanhat jutut mukaan. Todella alhaista, lasten kuullen. Yritin olla tyyni ja hokea, ei lasten aikana tällaista puhetta ! Mutta tottakai mulla keitti yli ja ääni kohosi. Kyyneleet kihosi silmiin. Taas kerran tätä samaa. Kyllä vihlaisi ja syvältä. Tuota ihmistä minä jatkuvasti säälin ja ymmärrän, poden huonoa omaatuntoa lähtöpäätökseni takia. Minun oli ihan turha sanoa mitään, ei mies ymmärtänyt. Miten joku voi olla niin saatanan tyhmä ! Miten ihmeessä se ei voi tajuta edes rautalangasta vääntämällä, että moni asia mitä teen tai jätän tekemättä on seurausta jostakin. Minun käyttäytymiselläni on jokin syy. En minä huvikseni tai muita kiusatakseni tee mitään. Mutta kun ei se käsitä mistä on kyse.

Minä lähdin sitten itkua niellen, kun kerran olin töissä luvannut. Aika apea ilta oli, vaikka onneksi oli hauskaakin. Ainakin pieniksi hetkiksi unohdin kurjat kotioloni.

Seuraavana päivänä olisi ollut upea syysilma. Kaipasin talolle. Olisi ollut hienoa mennä tekemään sinne pihatöitä. En lähtenyt. Sensijaan siivosin kotona. Ja laitoin ruokaa ja pesin pyykkiä. Illalla mies oli niin kuin ei mitään riitaa olisi ollutkaan. Ei kyllä sanallisesti ilmaissut sitä. Olipa vain tyytyväisen näköinen kuin kermaa liponut kissa. No voi h*****ti !!! Siinä se taas nähtiin. Kun minä puuhastelen kotona "perheenäitinä" niin mies on mielissään. Ei sitä kuitenkaan kiinnosta miten minä voin tai mitä minulle kuuluu tai mitä minä ajattelen. Ei kysynyt, ei kommentoinut millään tavalla. Johtopäätös: tuo mies ei tarvitse aivoilla varustettua naista. Kaikki mitä tuo mies tarvitsee on hankittavissa rahalla - siivous, ruoka, pyykkihuolto ja se yksi asia myös. Se mihin tarvitaan nainen, mutta ei aivoja tai yläpäätä vaan juuri sitä toista päätä joka ei ajattele.

Miksi en siis lähde ?