Taas olen plokkaamassa yösydännä. Ei kannattaisi. Yleensä sössin jotain. Kirjoitan pitkät pätkät ja oikein avaudun ja sitten tallennusvaiheessa - sposshhh - kaikki teksti haihtuu ja katoaa jonnekin.

Mulla oli muka jotakin asiaakin. Jotain tunteen pursuilua kait. Katsoin tänään yhden elokuvan alusta loppuun, mikä on erittäin harvinaista. Ja vielä DVD:ltä, mikä on vieläkin harvinaisempaa, sanoisinko poikkeuksellista. Ja katsoin sen myöhään illalla, jotain puolen yön aikoihin - enkä nukahtanut kesken leffan! yllätys. Leffa sinänsä ei ollut mikään helmi. Olipahan kotimainen "romanttinen ihmissuhdekomedia". Noh, taitava käsikirjoitus, joka kolahti minuun ihan kympillä. Oli iloa ja vähän surullista, humoristisia lausahduksia ja paljon liikuttavia kohtauksia. Jännitystä nolla.

olisipa elämä elokuvaa, edes vähän. Kun saisi itselleen jonkin kivan käsikirjoituksen, jonka mukaan voisi elellä. Kunpa joku kirjoittaisi minulle elämän! Siinä voisi olla yksi kohtaus, jossa voisin suoraan ja vapaasti näyttää tunteeni. Jos olisin surullinen tai jopa epätoivoisen surullinen, voisin purskahtaa itkuun, heittäytyä vaikka polvilleni, huutaa ja parkua ääneen. Ja paikalla olisi joku joka halaisi ja lohduttaisi minua, sensijaan että sanoisi "Ei se itkemällä parane" ja sitten vain kävelisi pois. Ja kohtaus jossa olisinkin iloinen, toiveikas ja innostunut. Voisin kerrankin hehkuttaa iloani ja riemuani ihan ilman väheksymistä tai jopa halveksuntaa. Ja jos sanoisin jotakin syvältä sydämestäni, rehellisesti, minua kuunneltaisiin, eikä minulle sanottaisi, että älä viitti vittuilla.

Just joo. Nyt nukuttaa. Huomenna on äitienpäivä. Toivottavasti minulle tullaan kaatamaan kahvi sänkyyn.