Tällä viikolla on ollut koko ajan nouseva v-käyrä. Syytä en oikein tiedä. Jo viime viikolla olin jotenkin levoton. Tunsin itseni koko ajan jotenkin ahdistuneeksi ja kuin olisi paniikkikohtaus alkamassa. Tällä viikolla olen opastanut uutta työntekijää, jonka kanssa, ainakin näin aluksi jaan työhuoneeni. Minusta tuntuu kuin hän astuisi minun reviirilleni. No, niinhän se oikeastaan onkin. Olen saanut jo pitkään olla yksin omassa huoneessa. Olen laittanut sen mieleisekseni ja se on paikka jonne olen voinut vetäytyä rauhassa. Kun kerroin hänelle joistakin työhön liittyvistä asioista, minussa kasvoi kiukku ja katkeruus. Tässä minä ojennan kuin tarjottimella asioita ja tietoja, jotka itse olen vaivalla joutunut itse hankkimaan, ilman kenenkään apua. Kun vielä kuulin, että hän oli suoraan kopioinut papereistani juttuja ja esitellyt niitä esimiehellemme, omina luomuksinaan... Ei tuo uusi työntekijä ole mikään inhottava ihminen, ihan kiva, mutta minua ottaa suunnattomasti päähän kun joku noin vain iloisesti selviytyy asioista joiden takia minä olen joutunut näkemään vaivaa todella paljon.

Huomaan, että olen muuttunut. Olen ollut mielestäni auttavainen ja ystävällinen ihminen. Minulle on tullut ihan hyvä mieli siitä, että olen saanut neuvoa ja opastaa jotakuta asioissa ja tehtävissä, jotka itse hallitsen. Mutta ei enää. Olen miettinyt, pitääkö aina olla mukava ! Miksei voisi olla itsekäs (niin kuin useimmat). Ulospäin en tietenkään näyttänyt tälle uudelle työntekijälle mitä tunsin ja ajattelin, en tietenkään. Osaa joskus olla melkoinen silmänpalvoja. Onnaksi minulla on työtehtäviä muuallakin kuin huoneessani. En kestäisi koko työpäivää toisen kanssa pienessä huoneessa. Vaikka kyllä ihan riittävästi tuo uusi ihminen on soitellut perääni joka päivä.

Viikonloppu tulossa. Jälleen kerran yritän tsempata itseni, että saisin edes jotakin aikaan talossa. Viime ajat ovat menneet kiireisten käyntien merkeissä ja silloinkin aika on enimmäkseen kulunut uunien lämmittämiseen. Maalausurakka pitäisi saada päätökseen, niin edes pari huonetta olisi jotenkuten valmiissa asumiskunnossa.