Sitä vaan odottaa ja odottaa, että elämä jotenkin nitkahtais ja naksahtais kohilleen. Toisinaan sitä puuhastelee kauheasti kaikenlaista, muutosta ja uudistusta, jotain elämänsisältöä ties mitä. Niinkuin se miksikään siitä muuttuisi. Mietin, että kyllä tämänikäsen ämmän pitäis saada jo homma toimimaan. Pitäis saada elää sellasta elämää kuin haluaa. Tuntuu kuin iänkaiken olisin kakaran kirjoissa, joidenkin mielestä ainakin.

Viime ajat olen ollut kuin mikäkin puuhapete. Rakentanu ja nikkaroinut, järjestellyt ja puuhastellut. Kai sitä kuvittelee, että kaoottinen olo järjestyy siinä samalla, kun rakentelee hyllyjä, järjestelee ja asettelee tavaroita uusiin paikkoihin. On niin repivä ja hajottava olo, siksi kai pitää "rakentaa", että pysyisin kasassa edes jotenkuten. Jatkuvasti on mielessä, lähden täältä - kakarat, kamppeet ja elukat mukanani. Siitä huolimatta suunnittelen asioita eteenpäin ja harmittelen, kun jäi syksyllä ne kukkasipulit laittamatta maahan.

Sinä odotat, odotat, odotat
olet kadottanut jo taivaan
Sinä odotat, odotat, odotat
että tapin löisin hukkuvaan laivaan
mutta ei, ehei,
vapahtaja olet sinä

Toivon että sylisi on lämpöinen
kun sinua tullaan noutamaan
ja mä toivon että riitti viimeöinen
olen väsynyt kanssasi soutamaan
sillä me emme ole kahden,
meitä on monta tuhatta miljoonaa

Sinun täytyy hypätä kelkkaan
olet maailmalle sentään satasen velkaa,
maailmalle sentään satasen velkaa
oot

Hassisen Kone: Odotat ?!