Kesäkuu on aluillaan. Kesä on aluillaan. Niin se alkoikin ja nyt tuntuu kuin se jo loppuisi. On todella kylmä, synkeä sää, vettä on satanut kaatamalla tauotta, koko päivän.

Juuri äsken tuskailin hellettä ja kuumuutta. Nyt raivoan kun palelen ja rämmin vesisateessa.

Ehdin käymään talollakin. Vein sinne ruohonleikkurin ja sen kanssa sitten riehuinkin yli kolme tuntia. Ruoho olikin todella pitkää siellä. Koko toukokuun on ollut sopivan lämmintä ja kosteaa, kaikki vihreä kasvaa kohisten. Toisin paikoin ruoho oli miltei polvenkorkuista, joten siinä olikin aika urakka. Lopputulos näytti aika hyvältä. Mitään muuta en olekaan siellä ehtinyt tekemään. Joka kerta käydessäni yritän kuitenkin hetkeksi pysähtyä, vain istumaan ja olemaan. Saavutan hetkessä rauhan. Tyynen olotilan.

Remontti vielä saa odottaa. Oma olotila on aika vaikea. Yritän olla hajoamatta kokonaan. Olen ollut niin poissaoleva koko talven ja kevään. Lapsistakin toinen oireilee yhä enemmän. Viimein varasin ajan psykologille ja marssittiin muksun kanssa sinne. Todella vaikeaa oli puhua siellä yhtään mitään, kun ei voi lapsen kuullen kertoa miten asiat oikeasti ovat. Vatvottiin vain jotakin ihan olematonta. Seuraavan kerran menen sinne yksin. Tai oikeastaan pitäisi mennä miehen kanssa, sanoi psykologi. Ei todellakaan. Tästä ei saada aikaan mitään perheterapiaa. Mies ei suostu lähtemään, enkä aio edes kysyä josko lähtisi. Menen yksin ja latelen sille aivojen kaivelijalle faktat tilanteesta, että revi siitä. Katotaan mitä sitten.

Nytkin menee yksi kallisarvoinen viikonloppu sivusuun. Talolla olisi niin paljon tekemistä. Mutta lähden lasten kanssa viikonloppureisulle, jonka olin jo aiemmin luvannut.

Suunnittelen, että vietän juhannuksen talolla. Saa nähdä, mutta tarvitsisin ihan yksinäistä aikaa edes vuorokauden. Olisi hienoa nukahtaa talossa ja herätä siellä.