Lyhyessä ajassa on tullut monia musertavia suru-uutisia. Viimeisenä erään ihmisen kuolema tulipalossa. Kauhea möykky sisällä kasvaa kasvamistaan. Kun en saa purettua sitä edes itkemällä, ei tule itku.

Päässä virtaa kymmeniä sekavia ajatuksia. Paljon kysymyksiä. Olen sekaisin. Toisaalta tunnen yhä selkeämmin, että nyt jossei koskaan minun on tehtävä päätös ja otettava elämä käsiini. En saisi tuhlata sitä enää päivääkään. Helppo sanoa, mutta käytännössä vaikeaa ja raskasta. Niin mikä ? Raskasta ? Vaikeaa ? Edelleenkin haluan näköjään pitää kiinni entisestä. Haluan pois, mutta silti pitää kiinni. Pitäisi pystyä luopumaan entisestä jotta voisi alkaa rakentaa uutta.