Lomat on sitten loppu. Säätila jatkuu saman epävakaisena kuin lomallakin. Onneksi oli se matka, sen aikana ainakin sain nauttia auringosta ja lämmöstä. Loppuloma menikin aika ankeissa tunnelmissa. En oikein jaksanut, enkä edes halunnut tehdä mitään. Uppouduin vain omiin ajatuksiini. Vatvoin ja veivasin tätä elämää. Huomenna pitäis mennä selvittelemään sitä talokauppaa. Toisaalta tekee mieli perua koko juttu toisaalta haluan ainakin katsoa mitä se tuo tullessaan. Kunpa olisi joku jonka kanssa puhua asiasta !! Ja jos se talojuttu toteutuu, niin koskahan ajattelin puhua siitä miehelle... Liian monta selvitettävää asiaa. Keskeneräistä kaikki.

Uppoudun jatkuvasti haaveisiin. Mietin sitä taloa. Millaisiksi maalaisin seinät. Miten laittaisin huonekalut. Kuinka muuten sisustaisin. Miten laittaisin pihaa. Hitto, sitten pakotan itseni miettimään, mitä kaikkea muutoksia todellisuudessa on luvassa. Olisin entistä yksinäisempi. Kuka auttaisi minua kymmenissä ja taas kymmenissä käytännön asioissa. Olisin vastuussa kaikesta. Minä en muutu miksikään. Henkiset voimavarani ovat mitä ovat. Uupuisinko lopullisesti? Vai olisiko sittenkin pilvellä kultareuna? Voisinko taas hengittää vapaasti, olla minä !

Joskus rukoilinkin säännöllisesti. Nyt se on jäänyt. Vain joinakin epätoivon hetkinä, kun tuntuu ettei uskalla illalla edes nukahtaa, ristin käteni ja pyydän: anna minulle voimaa ja viisautta. Mitä sillä sitten edes tarkoitan. Äskettäin rukoilin, kysyin ja pyysin: mitä teen? anna minulle jokin merkki, mitä teen?