Viime ajat ovat aiheuttaneet minussa äärimmäisen ristiriitaisia tunteita. Taas koitti jossain määrin "hyvä kausi". Jonkinlaista lähestymistä miehen kanssa. Fyysisesti edes. Tuntui ihan hyvältä, sitä halusi jopa lisää. Vieläkään emme juurikaan puhu toisillemme. Kuitenkin kokonaisuutena katsoen, eihän tästä mitään tule. Minä en jaksa, en vain jaksa. Olen jo niin kyllästynyt tähän kaksoiselämään. Jokin ratkaisu minun olisi tehtävä, suuntaan tai toiseen. Tämä päättämättömyyden tila ja kahden vaiheilla häilyminen uuvuttaa minut. En voi laittaa kaikkeani uuden elämän valmisteluun, en myöskään pysty tekemään riittävästi nykyisen elämäni hyväksi. Tunnen itseni niin tarpeettomaksi.