Tauko plokkailussa on venynyt ennätyspitkäksi. Kevättalvella lamaannuin entistäkin enemmän. Yritin vain selviytyä päivästä toiseen. Tuli kaikentasoisia pettymyksiä. Tuntui ettei jaksa yrittää. Aloin elää SitKu - MutKu -elämää.

Talolla alkoi olla pelkkä kaaos. Mitään ei saanut tehtyä, talo oli kylmä ja vesiputket oli jäässä monta kuukautta. Taisi olla toukokuu kun viimein vettä hanasta sai! Aloin kuitenkin käydä ahkerammin siellä. Kun oli lämpimämpää siivosin ja järjestelin. Sain maalattua yläkerran huoneet.

Kesä oli todella kuuma - uusi "ongelma": on liian kuuma! En jaksanut tehdä oikein mitään. Remontti seisoi edelleen... Kesällä taisi olla taas tutuksi käyneet kuviot. Loman odotusta. Valmistautumista käymään vanhempien luona. Yllättävän kivuttomasti tuli sekin reissu hoidettua. Kotiintulo olikin sitten toinen juttu. Heti samantien kun tulin lasten kanssa sisälle, alkoi miehen kanssa riita, jostain ihan olemattomasta. Totesin lapsille, ettei taida kannattaa purkaa laukkuja. Siltä seisomalta lähdimme talolle. Siellä vierähtikin kokonainen viikko, onneksi oli vielä lomaa jäljellä. Mies ei kertaakaan soittanut. Ei takaisin tullessamme kysynyt missä olimme olleet. Murjotti vain.

Keväällä olin päättänyt, että SitKu lapsilla alkaa kesäloma muutan heidän kanssaan talolle. No, en muuttanut. Mutta SitKu minulla alkaa kesäloma muutan... En muuttanut. Lasten koulu alkoi, enhän voinut muuttaa, koska talolta lapset eivät olisi voineet kulkea entiseen kouluunsa.

Elämä sujahti taas tuttuun uomaansa. Uutta oli puhumattomuus. Jos emme miehen kanssa ennenkään ole paljoa puhuneet toisillemme, saati keskustelleet keskenämme, niin nyt hiljaisuus oli täydellinen. Ei oikeastaan mitään mykkäkoulua. Ei vain ollut mitään sanottavaa. Ei minulla, ei miehellä. Huomasin, että emme enää edes katsoneet toisiamme. Mies alkoi vältellä oleskelua samassa tilassa yhtäaikaa kanssani. Kumpikin puuhasi omia juttujaan. Kumpikin meni ja tuli sen kummemmin huomioimatta toistaan. Huh, siis ihan klassinen tilanne. Kaksi toisistaan totaalisesti vieraantunutta ihmistä saman katon alla.

Yksi yhteinen keskustelun irvikuva käytiin. Sävy ja tyyli entisenlainen. Minä kuitenkin sain hillittyä itseni pysymään rauhallisena, enkä tavalliseen tapaani kiihtynyt. Yritin, taas, jälleen kerran, saada miehen ymmärtämään ajatuksiani ja tunteitani. Turhaan turhaan. Kysyin mieheltä useaan kertaan: mitä tälle tilanteelle voisi tehdä?? Mitä voisi tehdä, että elämä sujuisi? Mitä minä voisin tehdä? Mitä mies olisi valmis tekemään? Vastaukseksi sain: "En tiedä". Kuka sen sitten tietää, jos emme me kaksi !!???

Minulle jäi valtavan tyhjä olo. Taas kerran olin avannut sisimpäni, asettanut itseni alttiiksi. Näyttänyt olevani heikko. Mieheltä sain enimmäkseen halveksuvia hymähdyksiä. Toisaalta mies heittäytyi marttyyriksi, sanomalla, että hän tässä sitten on se paska ja huono, eikä kelpaa mihinkään. Vetosi vaikeaan lapsuuteen ja saamaansa ankaraan kasvatukseen. Mies sanoi toivoneensa, että elämä joskus näyttäisi hyvän puolensa hänelle. Mutta antoi ymmärtää, että muiden (=minun) takia, ei suju miehen toivomalla tavalla. Yritin kertoa omista lapsuudenkokemuksistani, ja että varmasti jokaisella on jonkinasteisia traumoja omasta lapsuudestaan. Niistä on vain yritettävä parantua. ......

Loppujen lopuksi totesin miehelle, että kaikki on kiinni omasta itsestä. Jos raahaa mukanaan ikuisesti menneisyyden taakkaa ja kokemiaan vääryyksiä. Jos syyttää muita omasta pahasta olostaan, samalla tiedostamattaan kostaa tätä kaikkea muille. Sanoin, että olen potenut suunnattomasti huonoa omaatuntoa kaikesta. Mutta nyt, edes pieni kivi putosi sydämeltäni. Kaikki ei olekaan minun tekojeni tai sanojeni aiheuttamaa, vaan on miehen sisäistä pahaa oloa.

Kaikkihan olemme kokemustemme summa. Minäkin varmasti olen aiheuttanut paljon pahaa mieltä, tehnyt vääryyttä muille, koska olen sitä itsekin saanut kokea. Mutta vuosikausia olen käynyt keskustelua itseni kanssa, yrittänyt ymmärtää itseäni. Yrittänyt kasvaa ja parantua. Ben Furman on julkaissut kirjan nimeltä "Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus". Se taitaa olla totta.